|
Kuusamon Uistin Oy:n tarina Varsin nopeasti miesten ajatukset ja mallit ottavista vieheistä alkoivat saada
tunnettavuutta muidenkin kalamiesten keskuudessa ja niitä alettiin kysyä lähiympäristöstä ja kauempaakin. Uistimet osoittautuivat todella pyytäviksi myös Kuusamon ulkopuolella ja niin Paavot saattoivat lopulta toteuttaa unelmansa ja perustaa oman yrityksen, Kuusamon Uistin Oy:n. Aluksi Kuusamon Uistin keskittyi muutaman tunnetun mallin valmistukseen. Näitä vieläkin käytössä olevia kestosuosikkeja olivat Professor, Räsänen ja Kitkan Viisas. Yritys laajentui tasaista tahtia ja samalla kasvoi myös tuotannossa olevien viehemallien määrä. Tänään Kuusamon uistin valmistaa ja myy yli 50 erilaista uistinta ja kalastustarviketta. Kuusamon Uistin Oy - luontoystävällisesti Koska kalastus on toimintaa, joka tapahtuu luonnossa, tapahtuu myös luonnolle jotakin kalastuksen seurauksena. Paljon on puhuttu vesien tyhjäksi kalastamisesta ja istutuspoikasten nostamisesta verkolla istutusta seuraavana yönä. Jonkin verran on esillä ollut myös kalamiesten käyttäytyminen, niin ihmisiä, kuin luontoakin kohtaan. Jokaisen kalastajan on tunnettava ja tiedettävä vastuunsa. Jos emme välitä yhteisistä säännöistä ja sopimuksista, emmekä kunnioita toisiamme ja ympäristöä, voi kalastuksen asema käydä jollakin aikavälillä ahtaammaksikin. Uistinvalmistajana Kuusamon Uistin tiedostaa myös oman vastuunsa. Yksi yritys ei voi vaikuttaa yksittäisten kalamiesten käytökseen, ainakaan muutoin, kuin kehottamalla toimimaan eettisesti ja moraalisesti oikein. Omaa toimintaansa Kuusamon Uistin voi kuitenkin tarkastella ja kehittää samojen periaatteiden mukaan. Kuusamon Uistin on kehittänyt valmistusprosessinsa sellaiseksi, että vaikka siinä käsitellään paljon sinänsä vaarallisia aineita, ympäristöön niitä ei pääse lainkaan. Kaikki prosessissa syntyvät jäämät otetaan talteen ja toimitetaan käsiteltäväksi asianmukaisiin paikkoihin. Valmistuksessa käytetyt raaka-aineet ja materiaalit ovat myös sellaisia, ettei Kuusamon Uistimen valmiista vieheistä irtoa ympäristöön mitään haitallista. |