Korpuan Armin sardiinimuikut tai -siiat
  • 1 kg perattua muikkua tai pientä siikaa
  • 1 dl ruokaöljyä
  • 1 purkki 70 g, tomaattisosetta (pyree)
  • 3 ruokalusikallista chiliketsuppia
  • 2-3 rkl hunajaa
  • Sipulirenkaita maun mukaan
  • Suolaa maun mukaan.

Siiat suomustetaan ja saksilla leikataan evät, pyrstöt ja päät pois. Muikut voivat olla päineen ja pyrstöineen.

Tomaattisose ja chiliketsuppi sekoitetaan tilkkaan vettä niin että saadaan aikaan juokseva seos, joka on helppo levittää. Vettä ei kannata käyttää liikaa, koska sitä tulee myös kaloista.

Uunivuoan pohjalle kaadetaan hieman ruokaöljyä ja ladotaan ensimmäinen kerros kalaa, jonka jälkeen kalakerroksen päälle kaadetaan tomaattisoseseosta sekä ruokaöljyä sekä sipulirenkaat ja hunaja. Jokaisen kalakerroksen päälle ripotellaan suolaa maun mukaan.

Vuoka laitetaan uuniin. Uunin lämpötila saa olla 120 - 130 astetta.

Kalojen annetaan hautua kalan koosta ja lajista riippuen 4-5 tuntia tai kunnes ruodot ovat pehmeitä (muikut 4 tuntia, siiat 5 tuntia).

Hautumisen aikana tarkkaillaan ettei kala pääse kuivumaan. Tarvittaessa lisätään tilkka vettä. Hauduttamisen alkuaikana vuoan päällä saa olla kansi.

Nautitaan hyvällä ruokahalulla, joko lämpimänä tai kylmänä perunoiden kera. Voidaan käyttää myös leivän päällä.

Sardiini on sopivaa pizzan täytteeksi runsaan paistetun sipulin kera. Samoin sardinia voidaan käyttää pasteijan täytteenä. Täytteeksi laitettavat kalat murskataan.


Kirjolohi- tai siikafilettä uunissa

  • n. 500 g kalafilettä
  • n. 100 g kuorittuja katkarapuja
  • 3/4 tl suolaa
  • 1 pieni purjo
  • 5 ananasrengasta
  • n. 75 g sinihomejuustoa
  • 1 dl ananaslientä
  • 2 dl kuohukermaa

Leikkaa kalafile poikittain nahkaa pitkin viipaleiksi ja laita ne voidellun laakean vuoan pohjalle. Ripottele suolaa kalaviipaleiden pinnalle.

Leikkaa purjo suikaleiksi. Paloittele ananakset ja murskaa sinihomejuusto. Ripottele ne kalaviipaleiden väliin.

Kaada päälle ananasliemi ja kerma. Kypsennä ruokaa n. 225 asteessa noin 35 minuuttia.

Katkaravut lisätään vasta vähän ennen ruoan valmistumista


Kalaburgeri, kotitekoisia ranskalaisia
ja rucolasalaattia 4 hlö

Kotitekoiset ranskalaiset:

  • 4 rosamundaa
  • Oliiviöljyä
  • Gourmetsuolaa
  • Valkopippuria myllystä
  1. Leikkaa perunoista paksuja suikaleita
  2. Liota perunasuikaleita kylmässä vedessä n. 5 minuuttia
  3. Kuivaa perunat hyvin
  4. Laita leivinpaperi uunipellille ja levitä paperille n. 1/2 dl oliiviöljyä sekä ripottele paperille gourmet suolaa ja tuoretta valkopippuria myllystä. levittele perunasuikaleet pellille ja pirskota perunoiden päällekin 1/2 dl oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla.
  5. Paista uunissa n.170 astetta n.30 min.
Lisäkesalaatti:
  • 1 rasiallinen rucolaa
  • 1 puntti herneenversoja
  • 1 rasia kirsikkatomaatteja
  • 1 buffalomozzarella
  • Oliviöljyä
  • Balsamicoa
  • Gourmetsuolaa
  1. Huuhtele rucola, herneenversot ja tomaatit jääkylmän veden alla ja taputtele kuivaksi
  2. Leikkaa tomaatit puoliksi ja leikkaa mozzarellasta viipaleita
  3. Yhdistä kaikki ainekset varovasti nostellen ja mausta balsamicolla, oliiviöljyllä sekä ripauksella suolaa
Kalaburgeri:
  • 400g tuoretta kotimaista kalaa esim. ahvenfileitä tai vaikkapa muikkuja
  • Saaristolaisleipää, mieluiten vuokamainen leipä
  • 1 iso punasipuli
  • Jääsalaattia
  • Voita paistamiseen
  • Gourmetsuolaa
  • Tuoretta valkopippuria myllystä
  1. Leikkaa leivästä n. 1cm paksuisia viipaleita 12 kpl
  2. Kuori punasipuli, viipaloi ja paista nopeasti voissa. mausta suolalla ja ripauksella sokeria.
  3. austa kalat suolalla ja tuoreella valkopippurilla ja paista voissa kypsäksi
  4. Paahda leipäpalat uunissa tai leivänpaahtimessa
  5. Kokoa hampurilainen kerroksittain esimerkiksi seuraavalla tavalla alhaalta yl™späin: leipäviipale, salaattia, kalaa, majoneesia, leipäviipale, kalaa, punasipulia majoneesia, leipäviipale
Majoneesi burgerin väliin:
  • 200g majoneesia
  • 30g tuoretta inkivääriä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • Ruohosipulia
  1. Kuori inkivääri ja valkosipuli ja leikkaa pieneksi silpuksi.
  2. Lisää majoneesin sekaan ja mausta suolalla sekä ruohosipulisilpulla.
  3. Anna maustua vähintään yhden tunnin ajan ennen tarjoilua.
Annoksen tekojärjestys:
  1. Inkiväärimajoneesi
  2. otitekoiset ranskalaiset
  3. Punasipulin paistaminen
  4. Lisäkesalaatti
  5. Kalojen paistaminen sekä leipien paahtaminen


Kalevin ja Airan herkullinen
purkkikalasäilyke savustetusta
säynävästä

Valmistus kodin sähköuunissa, n. 20 kpl peltikannellisia 3,5 - 4dl:n lasipurkkeja = uunillinen

HUOM! Uunia EI SAA avata kalojen kypsymisaikana, sillä purkit voivat särkyä.

Mausteseos

  • n. 1 l ketsuppia
  • n. 2 dl ruokaöljyä
  • n. 1 rkl sitruunapippuria
  • n. 0,5 - 1 dl etikkaa
  • n. 1 dl hienoa sokeria
Sekoita mausteseos hyvin.

Lisäksi suolaa ja sipulia

Savusta säynävät kevyesti ja poista kaloista vain selkäruoto, sillä pienet ruodot pehmenevät uunissa.

Leikkaa kalat n. 3cm:n paloiksi. Laita kalapalaset lasipurkkeihin hieman painellen siten, että purkin yläosaan jää n. 2 - 4 cm tyhjää tilaa.

Lisää purkkiin suolaa n. 0,5 tl ja 1 - 4 sipulirengasta (maun mukaan) sekä mausteseosta n. 0,5 - 0,7 dl, jätä purkin yläosaan n. 1,5 cm tyhjää tilaa (kiehumisvara).

Sulje kansi huolellisesti.

Laita purkit KYLMÄÄN uuniin ja säädä uunin lämpötilaksi 160 -170 astetta. Seuraa kunnes kiehuminen alkaa, ja pienennä uunin lämpö 120 -130 asteeseen. Anna kiehua noin tunti ja laske lämpötila n. 105 - 110 asteeseen kuitenkin niin, että pienen pieni kiehuminen jatkuu vielä n. 0,5 - 1 tuntia.

Sammuta uuni ja ÄLÄ AVAA uunia ennen kuin se on täysin jäähtynyt. Ota purkit pois kylmästä uunista ja tarkasta, että purkkien kannet ovat hieman "lommolla".

Purkit säilyvät viileässä kuukausia. Kannen saa auki laskemalla kuumaa vettä purkin ja kannen saumaan n. 30 s sekä pitämällä purkkia ylösalaisin pari minuuttia.

Muita sopivia kaloja säilykkeeksi ovat esim. siika, muikku, ahven ja särki, joita ei tarvitse esisavustaa.