Kuusamon Uistin Oy

Lipalla saa kaikkea kalaa

Muihin uistimiin verrattuna lipalla on yksi erityinen ominaisuus, värinän tuottaminen. Vinhasti pyörivä lippa aiheuttaa vedessä voimakkaan värinän, jonka kala aistii kylkiviivallaan. Äärettömän herkän kylkiviiva-aistin avulla kala löytää ravintoa ja aistii ympärillä olevaa elämää. Lipan aiheuttama värinä houkuttelee kalaa. Kun kalalle selviää, mistä värinä on lähtöisin, niin se näköaistinsa avulla tekee viimeisen päätöksen uistimen kimppuun hyökkäämisestä. Eri lipat aiheuttavat erilaista värinää. Siksi on tärkeää pitää mukana erimallisia lippoja.



Vinkki!

 

Kalasta aina tuulen puolelta. Tuuli on ehkä tärkein kalojen liikkeitä ohjaileva säätekijä, sillä sen aiheuttama aallokko tuo ravintoa rantavesiin. Kalat odottelevat suut ammollaan aallokon aiheuttaman virtauksen tuomia makupaloja.

 

 

Kuusamon Uistin Oy